Tarinakokoelma 5Kirjoituskilpailu

Mika, 15 v.

Kaikki alkoi siitä kun, Ollin kaverit olivat yllyttäneet Ollin nukkumaan Helsingin pitäjän kirkonhautausmaalla. Oli synkkä yö. Olli heräsi ihmeelliseen mäiskyttelyyn, ärsyttävän kuuloiselta. Olli nousi ylös ja huomasi että Hirvi on mutustelemassa Ollin jalkoja, Olli huokasi. Mutta yhtä äkkiä pimeydestä tuli olento. Olli ei ole aikaisemmin nähnyt tuollaista eläintä. Se oli hyökkäsi Hirven kimppuun ja söi sen kokonaan. Olli laski allensa ja juoksi kotiinsa. Se pimeästä tullut eläin jäi mysteeriksi... Vai oliko se edes eläin?

Bou

Kuva: A. Edelfelt (1922, s. 101).Oli myrsky. Carl nukku huonosti, jä häitä häiritsi painajaisunet. Yhtäkkiä hän näki venäläisten lähestyvän suomenlinnaa. Hän luulu että näkee harhoja, mutta ei. BOU ensimmäinen kuula osui linnan seinään. Kaikki rupesivat panikoimaan, mutta Carl pysyi kylmän rauhallisena, hän tiesi mitä tehdä. Hän huusi bou ja nappasi nokia n97 käteen. Puhelu lähti puuttinille, hän sanoi waryah habibi minä antautua. Puutin oli hämmentyä, hän halusi sotia. Se johtui hänen vaikeasta lapsuudestaan.

Sitten puuttin soitti laivaston päällikölle ja käski lopettaa sodan. Puuttinille tuli huono mieli " ei tullut taaskaan sodittua" no ei se mitään mietti puuttin ja avasi css. Venäläiset nousivat maihin ja raiskasivat kaikki naiset ja söivät kaikki bors keitot. Kaikki rupesivat syyttämään Carlia. Nyt Carlillekkin tuli paha mieli. Hän päätti mennä Puuttinille kylään ja pelata hänen kanssa yhdess css. Putin otti ak:n ja ampui Carlin. Carl rupesi itkemään. Terrorist win.

Jimi, 15 v.

Oli pimeä syysyö ja satoi aivan kaatamalla ville oli juuri tulossa kaverilta kotiin kun hän katsoi kelloon ja se loi jo 10 min yli kotiin tulo ajan joten hän päätti oikaista vanhan kartanon pihamaan poikki kun hän oli noin viisi metriä portista se sulkeutui ikävästi pamahtaen ja ville säikähti ja katsoi taakseen mutta mitään ei näkynyt kun ville kääntyi takaisin hänen edessään oli carl olof cronstedtin haamu villellä pompahti sydän kurkkuun ja sai sydänkohtauksen

Matti, 15 v.

Kuva: A. Malmström (1887, s. 55).Oli syysyö ja vänrikki heräsi keskellä yötä, kun tunsi kylmän väreen sisällään se oli hänen oma kummitus, joka puhui hänelle. Vänrikki oli tuntenut jo häntä kaksi vuotta sisällään. Haamu puhui aina kun oli tylsää, ei tienny mitä tehdä tai jos oli epätoivossa. Suomen sota oli syttynyt Putin oli Venäjän Zaari, joten suojasi Suomea.

Kun Venäjä hyökkäsi vänrikki soitti Putinin veljelle ja sanoi että sota oli alkanu mutta sanoi että ei Venäjä ei tekisi mitään Suomen hyväksi ja aikoo tuhota koko suomen, SILLOIN Vänrikin kuuli omatunnon sisällään "Sinun pitää antautua tai kuristan sinut" Sillon vänrikki älysi että kuolisi jos jäisi koska Venäjä tappaisi tai kummitus tappaisi hänet tai jos menisi Suomeen kuolisi sielläkin kun kaikki suuttuisi koska oli pelkuri eikä sotinut. Hän än lähti maan pakoon Ruotsiin, jossa hänestä pidettii ja hänestä tuli kuningas siellä ja myös keksijä ja keksi tietokoneen ja kummituksen karko! ttajan.

ouroborosS

Kuvituskuvat teoksista:

Runeberg, Johan Ludvig. 1887. Vänrikki Stoolin tarinat. Kuvilla varustanut A. Malmström. Suomennos. Tukholma: F. & G. Beijer.

Runeberg, J. L. 1922 [1900?]. Vänrikki Stoolin tarinat. Kuvat piirtänyt Albert Edelfelt. Suomentanut O. Manninen. Helsinki [painopaikka]: WSOY.

Tarinakokoelma 5 ‹ Kirjoituskilpailu

Sivun alkuun