Nanne, 14 v.

Tarina

Matti Vanhanen astuu kynnyksen yli ja saapuu huokaisten pieneen eteiseen. Hän heittää takkinsa tuolille ja raahustaa olohuoneeseen. Pitkän ja raskaan päivän jälkeen Matti heittäytyy nahkasohvalleen. Kestää muutaman minuutin kun hän nollaa aivoistaan kaiken turhuuden. Eduskunnan, vaalikohut, torakat eteisessä. Pari säälittävää pölyhiukkasta leijailee hänen yllään. Matti koittaa saada ne, mutta kerta toisensa jälkeen ne lipeävät häneltä. Massiivinen turhautuminen valtaa Matin ja hän laittaa television päälle. Kymmenen uutiset pyörivät jo täydessä vauhdissa... 'Matti Vanhanen kieltää...'.

- Plä plä plääh. hän huokaisee ja vaihtaa yle teemalle. Norsuja.. Nuo isot ja kömpelöt eläimet rauhoittavat ihmeesti. Vihdoin hän rentoutuu täysin. Lihakset raukeavat ja rypyt katoavat otsalta. Äkkiä Matin 32 tuumainen televisio alkaa sataa lunta. Se siitä rentouttavasta illasta...

Matti kävelee ärtyneenä television luo tarkastelemaan tuhansia piuhoja joiden tarkoitusta ei tiennyt eikä ollut ikinä miettinytkään. Ruudun keskellä oleva musta piste alkaa suurentua. Ahaa, nyt se alkaa toimia, Matti ajattelee ja hyppää takaisin sohvalleen. Hän katselee pistettä joka alkaa saamaan ihmisen kasvoja muistuttavat muodot ja varjot. Matin mielen valtaa pelon sekainen ihmetys. Pian hän näkee selvästi miehen hienopiirteiset kasvot. Hän pelästyy kuollakseen ja juoksee pääkytkimelle joka on aivan lähellä.

- Matti Taneli Vanhanen, televisiosta kuuluu. Matti kääntyy hitaasti, tärisevänä koska oli juuri sammuttanut kaikki sähkölaitteet taloudesta. Televisio oli päällä. Televisiossa oli pää, pää joka puhui Matille.

- Minun nimeni on Carl Olof Cronstedt. Olet varmaan kuullut minusta muinoin historian tunneillasi.
Matti vilkaisi sivulleen hermostuneena. Hän ei totta puhuakseen muistanut ketään sen nimistä, mutta oli hiljaa.
- Minun kohtaloni oli monista erinäisistä syistä kauhea... Matti, vastaa todenmukaisesti täydestä sydämmestäsi; uskotko henkiin? pää kysyi täysin pokkana.

Mattia alkoi huolestuttaa oma mielenterveytensä. Jos hän nyt vastaisi televisiolle, tosiaan puhuisi televisiolle, hän uppoutuisi oman sotkuisen mielensä syövereihin. Ikuiseen kadotukseen josta on vaikea palata normaaliin elämään miettimään jotain niin epärelevanttia kuin torakoita eteisessä... Torakat hämärtyivät Matin mielestä.

- En voisi sanoa.. Matin kädet olivat jääkylmät.
- Tiedän vaikeuksistasi. Tiedän, että olet erilainen kuin muut. Sinä olet ihmeellinen, hämmästyttävän nerokas suurmies. Sinä ja minä, me olemme samanlaisia. Sielunveljiä. Voit saada tähän kaikkeen selkeyden saapumalla tunnin päästä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalle. Hautani seisoo siellä kaikessa kalman kauneudessaan. Minä uskon sinuun Matti Taneli Vanhanen. Sitten pää katosi ja ruutu pimeni. Matin silmissä tosin liekehtivät vieläkin tuhannet pisteet. Hän hieraisi silmäänsä ja laittoi suosiolla pääkytkimestä sähköt päälle. Matti oli täysin hereillä. Ja valmiina lähtemään elämänsä automatkalle.

Sadanviidenkymmenen euron duffelitakkikaan ei lämmittänyt tänä marraskuisena yönä Mattia joka vaelteli Helsingin pitäjän hautausmaalla etsien tätä mahtavaa hautaa joka sisälsi herra Carl Olof Cronstedtin. Mattia karmi enemmän kuin ikinä elämässään. Hammaslääkäri ja lehdistön tiedotustilaisuus kalpenivat tämän rinnalla. Tämä tulisi silti olemaan käännöskohta Matin elämässä joka johtaisi joko mielisairaalaan tai kansan karismaattisimmaksi johtajaksi sitten Kekkosen. Hän vaistosi sen.

Matti oli jo täysin uuteen epärealistiseen maailmaansa uppoutunut. Sitten hän näki hautakammion ja tukevan näköisen oven. Ovi oli raollaan. Matin polvet meinasivat pettää kun hän käveli ovea kohti.
- Carl..? Matti henkäisi tärisevällä äänellä. Ovi narahti ja sieltä alkoi luikerrella kymmeniä käärmeitä päin Mattia. Hän kääntyi kannoillaan unohtaen kaiken muun. Hänen ajatuksensa selkeytyivät jälleen, hetkeksi ainakin. Käärmeet paha. Pois käärmeiden luota. Pois hautuumaalta. Vaikka hän keskitti kaiken keski-ikäisen miehen voimansa jalkoihinsa ja eteenpäin pääsemiseen, tuntui hän liikkuvan kuin hidastetussa elokuvassa. Matti kompasteli ja veti kiihkeästi keuhkoihinsa jääkylmää ilmaa. Kaikki varjot ja haudat Matin ympärillä tuntuivat kasvavan ja muuttuvan entistä uhkaavammiksi.

- Mattii... Matti kuuli Cronstedtin huokaisevan.
- Mattiiih... Kun Matti viimein oli selvittänyt tiensä kodin turvalliseen huomaan hän keitti kupin kaakaota ja pysyi sisällä koko viikonlopun avaamatta televisiota kertaakaan.